Rakkaat lumppuni
Tavara on tuskaa. Tavarapaljous on kauhistus. Turhan tavaran määrä
on käsittämätöntä.
Isovanhempani olivat
säästäväisiä ihmisiä. Kaikki käytettiin hyödyksi ja moneen kertaan, jos
mahdollista. Syy oli se, ettei ollut samanlaisia resursseja kuin nykyään.
Vanhempani ovat myös säästäväisiä.
Äiti on aina kierrättänyt ja hyötykäyttänyt kaiken mahdollisen. Isäni on
taitava korjaamaan, uudistamaan ja rakentamaan asioita. Meidät kasvatettiin
samanlaiseen ajatteluun. Tunnistan hyvin lapsuuteni merkit nykyisessä
ajattelussani.
Miksi minulla on sitten niin
paljon tavaraa? Ja miksi siitä pitäisi hankkiutua eroon? Ja tärkein kysymys:
Miten siitä kannattaisi hankkiutua eroon? Aloitetaan vaikka vaatteista.
Vaatteet: Pukeutuminen ei
kiinnosta minua kovinkaan paljoa. Lähinnä kiinnitän huomiota käytännöllisyyteen.
Asumme kuitenkin maassa jonka nimi on Suomi ja kelit sen mukaiset. Kuinka monta
liehuvaa, kevyttä kesämekkoa ihminen tarvitsee? Kuinka monet sandaalit
hellekeleille?
Vaatteiden ostamisessa olen
huomannut montakin virhettä jotka teen säännöllisesti. Ostan koska kaappi on
"tyhjä" vaikka on aivan täynnä. En osta ajatuksella. Ostan kiireessä,
en sovita ja kaappi senkun turpoaa. Ehdottaisinkin ilmastonmuutoksen torjuntaan
valtion palkkaamia järjen ääniä. Järjen ääni seuraisi sivusta kun tällainen
osaamaton ostaja koheltaa rekkien välissä. Ostopäätöksen jälkeen järjen ääni
kysyisi muutaman osuvan kysymyksen ja vaate jäisi rekkiin. Järjen ääni voisi
myös ohjata kestävän kehityksen ostopäätöksiin. Tai olemaan ostamatta.
Häpeän määrä. Kyllä hävettää.
Kun katson kaappiani tajuan , että olisin voinut hankkia vaikka jotain järkevää
kaikella sillä rahalla jonka olen haaskannut täysin turhiin ostoksiin. Siellä
ne roikkuvat vuodesta toiseen ja täyttävät kaappia. Onneksi olen saanut
luterilaisen kasvatuksen ja ymmärrän että minua tulee rangaista jotenkin. Koska
olen aikuinen ihminen, saan onnekseni päättää rangaistukseni itse. Ei tarvitse
hakea risua pusikosta.
Päätin että kaikki vaatteet, jotka omistan ovat tästä lähtien
käyttövaatteita. Jos vaate on kaapissa, niin sitä pitää myös käyttää. Vähän on
vielä hakusessa se, saako vaatetta käyttää vain kotioloissa. Vai otanko riskin
siitä, että viranomaistaho korjaa minut parempaan talteen kun liikun kaappini
täyttävissä ihanuuksissa. Onneksi luterilaisilla on myös olemassa armo. Olen
toistaiseksi armahtanut itseäni sallimalla pelkän kotikäytön. Tässä
kohtaa ei tarvitse pelästyä. En ole uskovainen ihminen vaikka minut on siihen
kasvatettu. Mutta kaikkea painolastia ei tarvitse kantaa, sitä voi myös
hyötykäyttää.
Lahjoittaminen: Minua palkitsee
kun teen hyvää. Olen saanut huomattavan määrän vaatteita kiertoon, kun olen
täsmä-lahjoittanut ne. Joku oikeasti tarvitsee vaatteitani. Vein ison
muovikassillisen kaulaliinoja, villasukkia, lapasia sun muuta lämmikettä
asunnottomien päiväkahvilaan. Siellä on hylly josta he saavat ottaa
tarpeeseensa.
Kierrätys: Recci on ihana
kauppa. He myyvät käytettyjä vaatteita ja kenkiä. Liikkeeseen saa viedä
kaikenkuntoisia tekstiilejä ja kenkiä. Vaikka vain yhden kengän. Recci
kierrättää myyntiin sopimattomat omalla kustannuksellaan. Tällöin taloyhtiö,
kaupunki tai valtio ei joudu kantamaan kustannuksia. Pyrin viemään sinne myös
myytäväksi kelpaavaa tavaraa. Oikein sydämessä läikähti kun yhdet lempi-korkkarini
olivat saaneet paraatipaikan ikkunalta. Samalla tuli olo, että ehkä olen tehnyt
muutaman hyvänkin ostopäätöksen.
Nyt tuntuu pursuavan tekstiä
ihan valtoimenaan. Joten on hyvä lopettaa tähän. En usko että kukaan haluaa
lukea liian pitkää jaaritusta, jossa ei sinänsä ole mitään uutta ja
hyödyllistä. Eilinen tyttöjen ilta piristi todella paljon. (Puin Ivo Nikkolon
iltapuvun päälleni ensimäistä kertaa. )Tuntuu että olen yön aikana saanut uudet
aivot. Ihanaa kun on ystäviä joita voi aina välillä tavata. Pieni pölytys
aivoillekin on välillä tarpeen. Muuallakin kuin vaatekaapissa.
Kommentit
Lähetä kommentti