Siirry pääsisältöön

Tekstit

Videot

Mitkä ovat tavoitteesi ja mikä sinua innostaa?

Nolona myönsin ettei minulla juurikaan ole ammatillisia tavoitteita eikä mikään innosta.  Aloitin kurssin jossa käsitellään yritystoiminnan muutostilanteita. Kurssi on varsin tiivis. En osaa odottaa siltä paljoakaan. Aloitin kurssin kuitenkin avoimin mielin ja vastaanottavaisena. Mutta mikä oikeastaan on tavoitteeni kurssille, elämälle, yritykselle, kaikelle? Päitäisi olla haaveita ja tavoitteita. Ei minulla ole. Kaiken mitä olen halunnut olen saanut. Tai todennut sen hankkimisen liian vaivalloiseksi hyötyyn nähden. Se ei tarkoita, että minulla olisi paljon kaikkea. Rahaa ja valtaa. Raha ei  kiinnosta kiinnosta minua tarpeeksi. Valta vielä vähemmän. Mitä valta edes on? Oikeus määräillä toisia?  Ja raha. Olisi hienoa jos olisi vaikka miljoona euroa ylimääräistä. Kyllä. Mutta olenko valmis tekemään sen eteen tarpeeksi. Olisiko minulla mahdollisuus hankkia miljoona euroa? Olisiko ollut jos olisin aloittanut ajoissa? Kyllä. Mutta ei se ole ollut tarpeeksi kiinnostava ajatus. Mikä minua inn

Viimeisimmät blogitekstit

Yksin tyhjässä bussissa - resurssien tuhlaamista

Helsinki turistina osa 2. Raitiovaunu, raitiotievaunu, spora, ratikka, juna

Helsinki turistina osa 1. Pyörivät rappuset eli rullaportaat eli liukuportaat

Lihaa syövä lemmikki - onko se ongelma ja kenelle

Odottavan aika on pitkä

Täti järkyttyy

Pannaanko perseeseen

Juustoja kaappi täynnä, uudenvuodenlupaus ja miten ne yhdistetään

Kuoliko ystävä, katosiko kaveri, tuliko näppylä nenään?

Vuosisuunnitelma