Odottavan aika on pitkä

Odottaminen on aina ollut vaikeaa.

Lapsena jouluaatto oli yhtä tuskaa. Onneksi televisiosta tuli aamusta lastenohjelmia. Ei ollut kuten nykyään. Oli yhtä juhlaa, kun oli omaa ohjelmaa lapsille.

Koulu alkoi ja loma-aikojen odotus oli tuskaa.  Viimeiset viikot pyörittiin tuolissa ja katseltiin pihalle aurinkoon. Loma alkoi, eikä tullut mieleenkään että loma oli pidempi kuin mitä aikuisena olisi luvassa.

Lukioaika meni nopeasti. Se oli kuitenkin myös odotuksen ja pohdinnan aikaa. Oli kiire mennä eteenpäin ja tuntui, että elämää on loputtomasti edessä.

Työ, loman odotus. Työttömyys, työn odotus. Monenlaisia eri toiveita, odotuksia ja haaveita. Oma asunto, rakkaus, häät, lapsi. Elämää vai odotusta? Joskus tuntuu että on ajoittain odottanut enemmän kuin on elänyt.

Mitä teen keski-ikäisenä? Odotan enemmän kuin koskaan. Elämä on eteenpäin pukemista. Tavoitteiden saavuttamista. Useimmat tavoitteet olen asettanut itse. Uusin tavoite on olla odottamatta, olla suorittamatta, yrittää ehtiä myös elää. Tuntuu vaikealta, lähes mahdottomalta. Koska aina on odotettu ja aina on suoritettu. Mutta suoritan ja odotan onnistumista. Odotan että odotukseni palkitaan. Olen ja elän. Samaan aikaan, ilman odottamista.

Sitä odotellessa.