Vuosisuunnitelma

2020. Uusi vuosi ja uusi vuosikymmen alkaa. Aikaa on alle viikko. Tammikuun kalenteri on jo täynnä merkintöjä. Päässä sinkoilee tehtäviä ja muistettavia asioita. Paljon asioita ja paljon tehtävää.

Menin sänkyyn peiton alle. En piiloon pahaa maailmaa, vaan tekemään tammikuusta totta. Otin mukaani kynän, lehtiön ja kalenterin. Näiden ja päässäni pyörivien ajatusten avulla tein aikataulun vuoden ensimmäiselle kuukaudelle. Päiväkohtaisen, viikkokohtaisen ja kuukausikohtaisen. Osa asioista on tietylle päivälle sovittuja tai korvamerkittyjä. Osa pitää saada tehtyä tiettyjen päivien aikana, tiettynä viikonloppuna tai tammikuun aikana. Pitää saada tehtyä. Vaihtoehtoja ei ole, eikä niitä anneta. Minä en anna niitä itselleni. Työni ei anna armoa eikä aikaa, ainoastaan aikatauluja.

Joulun vapaat kuluivat kuin huomaamatta. Samoin käy tammikuussa. Tunnit kuluvat, päivät kuluvat, viikot kuluvat ja sitten tammikuu on ohi. Työlista on tehtynä, tai sitten ei. Jos on, olen kuin kuiviin puristettu sitruuna, vailla mehua tai kirpeyttä. Jos ei olen kuin pulppuava kuuma lähde, johon poltan omat sormenikin. Ajatukset syöksevät kuumaa höyryä ympäriinsä ja aivot kiehuvat. Työnteko jatkuu helmikuussa ja ajatus turtuu. Päivät kuluvat yksi kerrallaan. Yritän suoriutua listastani, jonka piti olla tehtynä jo tammikuussa.

Tulosta syntyy ja lista lyhenee. Jos se lyhenee sujuvasti ja kaikki menee hienosti olen tyytyväinen. Myöhässä, mutta silti tyytyväinen. Jos asiat eivät etene,  eivät tekemällä, työntämällä, urakoilmalla tai ajattelemalla, alkaa harmittaa. Ja harmittaa isosti, ihan sillä v-kirjain merkityllä harmituksella. Murjotan ja murisen, jätän muut huomioimatta ja pysyn omien ajatusteni ja työni ympäröimänä. Ei ole elämää eikä iloa. On vaan, mutta ei silläkään ole väliä, onko vai ei. Kunhan nyt pusketaan läpi urakan. Otsa ruvella ja ohimosuoni sykkien.

Sellaista on elämä tammikuussa ja luultavasti myös helmikuussa. Kiirettä ja tuskaa. Eikä yhtään auta se fakta, että tämä on ihan oma valinta. Vuodesta toiseen. Vuosikymmenestä toiseen.

Kun lomasi loppuu, jos sinulla sellaista jouluna ja vuodenvaihteessa oli, tiedätkö jo valmiiksi miltä työhönpaluu tuntuu? Onko se kivi kengässä, puristus rinnassa, pakotus niskassa? Onko innostusta, ruusunlehtisadetta ja innostusta uusien haasteiden edessä? Miltä uusi vuosi tuntuu? Samalta kuin edellinen vai samalta kuin edelliset? Tiedätkö jo kalenterisi sisällön?

Kunhan tässä mietiskelen. Mietiskeletkö sinäkin? Pitäisikö muuttua jotenkin tai muuttaa jotakin? onko halua, rohkeutta ja voimaa? Vai onko edes ajatusta siitä, että voisi olla toisin?

Koska loppuuhan se joskus, kiire, ahdistus ja elämä.