Päivää - sanoi tuntematon mummolle

Kävelin kohti tulevaa uutta kotiamme. Repussa oli vinttiin menevää roinaa. Säästettävää roinaa - ei siitä sen enempää.

Mummo lykkii rollaattorinsa vanhustenkeskuksen ovesta ja alkaa puskemaa loivaa ylämäkeä.

Minä: "Päivää."

Mummo. "Päivää."

Minä: "Emme tunne. Halusin vain sanoa päivää."

Mummo: "Hieno asia että sanoit."

Minä: "Olen viemässä tavaraa tulevan asuntomme vintille. Muutto edistyy pikkuhiljaa. Pakkasin rakkaita esineitäni, joille ei varsinaiseti ole käyttöä. Mutta haluan säästää ne."

Mummo: " Minullakin on hienot kristallilasit tallessa."

Minä; " On hyvä että on rakkaita esineitä, vaikka niille ei juuri olisi käyttöä."

Mummo: "Kyllä."

Mummo: "Asun xxx vanhainkodissa."

Minä: "Sehän on hieno paikka. Olen joskus katsonut heidän sivunsa. Teillä on siellä omat asunnot ja omat tavarat. Olette onnekas kun olette pääseet niin hienoon paikkaan."

Mummo: "Kyllä. Siellä on mukavaa asua."

Vilkasliikenteinen katu. Painan liikennevalon nappulaa. Odotamme hetkisen. Valo vaihtuu.

Minä: " Tässä on aika nopeat liikennevalot. Onneksi tuossa keskellä voi odottaa."

Mummo ei kommentoi.

Valo vaihtuu. Kävelemme ensimmäisen kaistan yli. Valo vaihtuu punaiseksi. Mummo ei välitä vaan lykkii rollaattorilla menemään. Kävelen mummon vierellä ja hymyilen.

Pääsemme kadun yli.

Minä: " Asun tässä aivan vieressä. Oikein mukavaa päivää teille."'

Mummo: " Samoin kiitos. Ja onnea uuteen asuntoon."

Mummojen ja pappojen kanssa jutustelu on antoisaa. Joskus voi oppia myös uutta: Jos liikkuu rollaattorilla, ei tarvitse piitata punaisista valoista. Kunhan menee vain. Kaikki odottavat.Voi olla hienoa olla elämänsä loppusuoralla: Olla mummo.