Liian kiltti

Jotkut ihmiset ovat liian kilttejä. Niin se vain on.

Mutta mitä siitä seuraa? Ei yleensä mitään hyvää. Moni on lukenut Kärpästen herran koulussa. Kuinka moni on oppinut siitä?

Itse olen sitä mieltä, että ihmiset ovat kärpäsiä. Ja ihmisen elämä on yhtä merkityksellinen kuin kärpäsen kakka ikkunassa. Se antaa kummasti perspektiiviä omiin ongelmiin.

Täällä me olemme. Kärpäset. Pyörimme sontaläjästä toiseen. Tai voihan sitä olla kukkakärpäänen. Kauniin musta-keltaraidallinen. Ja lentää kukasta kukkaan. Mutta aikalailla sama. Kärpänen kuin kärpänen.

Kärpänen haluaa syödä mahdollisimman paljon sontaa. Kärpänen haluaa olla sontaläjän kuningas. Ja niin toimii myös ihminen. Jos on jotain saatavaa tai saavutettavaa, niin sehän otetaan. Vaikka kiilaten ja toisia kasan päältä tuuppien. Joillain tuuppiminen menee yli siitä, mitä pidetään hyväksyttävänä. Joidenkin tuuppiminen saa jopa sairaita piirteitä. Kohteeksi valikoituu usein joukon kiltein.

Kiltti ihminen ei yleensä halua, viitsi, kehtaa tai uskalla sanoa vastaan. Keksii itselleen tekosyitä miksi aina joustaa. Joustaa ja joustaa. Kaikki on hyvin ja kaikilla on kivaa. Kunnes sitten napsahtaa.

Kiltti alkaa pitää puoliaan, sanoo vastaan, perustelee näkemyksiään. Toisin sanoen alkaa hankalaksi.

Hankala kiltti ihminen on erilainen. Ei tee palveluksia, jos ei halua. Pysyy jämäkkänä. Kertoo mikä harmittaa ja miksi. Sanoo asioita ääneen. Ei pelkää enää.

Hankala kiltti ihminen aiheuttaa lähipiirissään ihmetystä. Jopa suuttumusta. Rikkihän se meni. Ei toimi. On epäkohtelias ja puhuu töykeästi. Tulee iholle vaatimuksillaan kiitoksesta ja kunnioituksesta. Mitä se nyt ajattelee? Palaako entiselleen?


Vaakakuppi heiluu suuntaan jos toiseen. Joku ottaa etäisyyttä. Joku katoaa kokonaan elämästä. Joku sanoo: Vihdoin.